Nilsiän kaupunki ja Siilinjärven sekä Maaningan kunnat ovat päättäneet sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminnan järjestämisestä yhteistyössä perustuen kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevaan lakiin, jonka mukaan kunnassa tai yhteistoiminta-alueella, joka huolehtii perusterveydenhuollosta ja siihen kiinteästi liittyvistä sosiaalitoimen tehtävistä, on oltava vähintään noin 20 000 asukasta. Kunnat ovat olleet halukkaita myymään jatkossa palveluita myös Rautavaaran kunnalle. Kolmen kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminnan perussopimus on hyväksytty kuntien valtuustoissa maaliskuussa 2008.
Maaningan, Nilsiän ja Siilinjärven alueella asuu yhteensä noin 31.000 asukasta, joista Maaningalla 3.793, Nilsiässä 6.587 ja Siilinjärvellä 20.234 asukasta.
Hankkeessa on edetty yhteistoiminnan edellytysten selvitystyöstä yhteistoiminta-alueen perustamiseen. Hankkeen tavoitteena on turvata kuntalaisille terveys- ja sosiaalipalveluiden saatavuus, jatkuvuus ja laatu sekä edistää henkilöstön erityis- ja ydinosaamista. Yhteistyötä edistetään laatimalla yhteinen palvelustrategia, tunnistamalla ja kuvaamalla asiakaslähtöiset palveluprosessit sekä kehittämällä arvioinnin mukaisesti hoitoa ja palvelutoimintaa. Palvelukykyisyyttä edistetään toiminnan/prosessien arvioinnilla sekä henkilöstön perehdyttämisellä ja koulutuksella.
Yhteistoiminta-alueen perustamisessa on tarkoitus edetä vaiheittain kohdentuen sekä palvelu- että luottamustoimintaan. Yhtenäistämisessä organisaatioiden terveydenhuollon ja siihen läheisesti liittyvien sosiaalipalveluiden toimintaperiaatteet, palvelukykyisyys ja osaaminen arvioidaan sekä kehitetään vastaamaan asiakastarvetta huomioiden eri palvelualojen laatusuositukset ja sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistus.